Ruotsalainen orjakauppa

Ruotsalainen orjakauppa oli Ruotsin kuningaskunnan käymää kauppaa orjilla lähinnä kolmessa historiallisessa vaiheessa: viikinkiaikana ja myöhäiskeskiajalla, suurvaltakaudella sekä kustavilaisena aikana ja hieman sen jälkeen. Orjuus kiellettiin Ruotsissa, johon silloin kuului myös Suomi Österland-nimisenä alueena, Maunu Eerikinpojan aikana vuonna 1335.^[1] Ruotsalaiset laivat osallistuivat transatlanttiseen orjakauppaan 1600-luvulla. Käytännössä orjakauppa laillistettiin Ruotsin alueen ulkopuolella vuonna 1650, kun Ruotsin afrikkalainen kauppakomppania Guineakompaniet hankki tukikohdakseen Cabo Corson siirtokunnan nykyisen Ghanan alueelta. Vuonna 1784 Ruotsi osti Saint-Barthélemyn saaren osallistuakseen muun muassa kolmiokauppaan Atlantin valtamerellä.

1800-luvulla Ruotsi vähitellen luopui orjakaupasta merentakaisilla alueilla, ja viimeiset orjat ostettiin vapaiksi 9. lokakuuta 1847.^[2] Kaiken kaikkiaan Ruotsin osuus transatlanttisessa orjakaupassa oli pieni verrattuna päätoimijoihin kuten Portugaliin ja Isoon-Britanniaan. Muutama kymmenen orjakuljetusta on pystytty todentamaan tapahtuneiksi Ruotsiin rekisteröidyillä aluksilla.^[2] Orjien tarkkaa lukumäärää ei tunneta, mutta yhteen laivaan mahtui kymmeniä, jopa satoja orjia, joten kyseessä on kuitenkin melko suuri joukko ihmisiä.

1. ↑ Medeltiden – Samhället (Arkistoitu – Internet Archive) Kalmar läns museum. (ruotsiksi)
2. ↑ ^{a b} Därför får vi inte glömma slaveriets offer Dagens Nyheter. (ruotsiksi)